sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Pienen hiljaiselon jälkeen bloggaillaan taas

Viime päivät ja viikot ovat menneet hyvin. Siksipä en ole edes blogia päivitellyt. Hemoglobiiniongelma pysyy edelleen matkassa. Tai no. Onko se ongelma, että hemoglobiini on normaalia korkeampi, henki kulkee, ukko jaksaa melkein mitä vaan? Huonona puolena aina pääkipu, joka tulee, kun Hb nousee tietyn rajan yli. Itsellä se on ollut nyt sellainen 180-190 kun alkaa päätä särkeä. 

Kolme viikkoa sitten Hb taas nousi yli 180. ja kävin lekurissa ja venesektiossa (punasolujen poisto/veren "luovuttaminen/poisto"). Tällä kertaa otettiin 4dl verta. Loppupäivä sairauslomaa. Siitä reilu viikko ja verikokeissa Hb oli 170. Muut arvot olivat hyviä. Sandimmun lääkitystä laskettiin ennen testiä ja kreakin taas tippui terveen puolelle. Jälkitarkastuksessa lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että Sandimmunia laskettiin vielä uudestaan, joten nyt pitää lääkettä ottaa 100mg aamulla ja 100mg illalla. 

Jatkuva Hb:n nostaminen on viimeiset pari kuukautta aiheuttanut päänvaivaa ja olinkin jo aika paineissani asian vuoksi. Lääkärin soittaessa sitten otinkin asian puheeksi ja sain häneltä rauhoittavaa tietoa. Eli Hb:n nousu johtuu elinsiirrosta ja uudesta munuaisesta ja siitä, että elin jo sen verran pitkään huonojen munuaisten kanssa, jotka eivät tehneet luontaisesti epohormoonia elimistööni, joten punasolut laskivat ja laskivat ja elimistö tottui jo siihen. Nyt kun uusi munuainen toimii paremmin kuin hyvin, luuydin tuottaa kovalla teholla punasoluja. Hätää ei siis ole, varsinkin "kun hoito on noin helppo siihen, että ei tarvitse kuin verta ottaa miehestä aika ajoin pois" totesi lääkäri. Tämähän tietenkin oli  huojentava tieto. Pelkoni verisairauksista oli siis turha.  Tämä siis meidän suomalaisten kotilääkärien perusvirhe tämä pessimistinen omien diagnoosien tekeminen 😊.

Seuraavat labrat ja lääkärikäynti tämän kuukauden lopussa. Nyt painetaan vaan viikot töitä ja odotetaan kesää ja loppukesän kesälomia. Tietenkin mahdollisia kesäkoristurnauksia ja pienimuotoista pallon pomputtelua kunnon niin salliessa. 

Hei! Deja vu! Tappara on myös tänä keväänä jääkiekon Suomen mestari! 💓

#eteenpäin

#munuaissiirto #elinsiirto #elinluovutuskortti #elinluovutus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Terveydenhuolto sairaaloissa

Aina sanotaan, että "Suomi on terveydenhuollon huippumaa". Onhan se hyvä, jos verrataan johonkin savimajassa tehtyyn hoitoon, mutt...