lauantai 15. huhtikuuta 2017

Elinsiirron saanut: toinen jalka haudassa raahautuva muumio, tervettä esittävä, vai täysin terve?

Tänään pohditaan tällaista asiaa. Olen huomannut, että on (ainakin) kahdenlaista näkökulmaa, tai ehkä otsikon mukaan kolme, mutta nykyaikaisesti keskitytään ääripäihin. Toiset ovat sellaisia, jotka kuvittelevat, että elinsiirron saaneet ovat toinen jalka haudassa raahautuvia muumioita laina-ajalla, jotkut taas kuvittelevat, että kun elinsiirto on sairaalle tehty, hänen sairauden voi unohtaa ja hän on täysin terve. Aika suuri ero ajattelutavassa. On toki myös ihmisiä, jotka muuttavat ajatusmaailmaansa matkan edetessä. Itsekin vielä puoli vuotta sitten esimerkiksi työhöni sain ohjeita, että "mitä jos tekisit puolipäiväistä työtä, tai kevennetään sitä, voisitko tehdä jotain muuta". Nyt olen ollut työssäni 3 ja puoli kuukautta ja tuntuu, että minulla teetetään 3 ihmisen työt 😋. Kun työt hoituu, tekee ne ahkerasti ja tehokkaasti, Suomessa ei kuulu kulttuuriin, että siitä saisi palkinnon, vaan katsotaan, että "katos perkules, miten ahkera kaveri, laitetaan sille nämäkin hommat". Tämä toki ei liity mitenkään elinsiirtoon, vaan se on yleinen juttu Suomessa. Tässä tapauksessa elinsiirrosta hyvin palautunut henkilö vaan sai sen kokea. Pidän sitä hyvänä kokemuksena. Nautin siitä. Vuosi sitten en saanut henkeä noustessani seisomaan, ihosta törrötti muoviletkuja. Tuntui, että elämä on tässä. Nyt saan taas nauttia terveen ihmisen ongelmista. Huippua!

Yleisesti ottaen tässäkin asiassa ihmiset ovat yksilöitä. Munuaissairauksia on monia. On sairauksia, jotka voivat hyökätä uuteen siirteeseen, muihinkin elimiin. Niitäkin on eritasoisia. Itselläni sairaus oli epäilyn tasolla synnynnäinen rakennevika, sanon näin (epäillyn tasolla) koska koepalaa ei voitu ottaa, eli varmaa diagnoosia ei saatu. Siis mistä munuaisten vajaatoiminta johtui. Vajaatoiminta oli varmaa ja varmaa oli myös munuaisten lopullinen hiipuminen vuosi sitten tammikuussa. Joka tapauksessa olen hyvässä asemassa tässä. Edelleen vointi on hyvä. Sanoisin erinomainen, mutta uusi ongelmani, eli hemoglobiinin jatkuva nousu, aiheuttaa taas aamupääkipua, silmien kuivuutta ja punoitusta. Vanne kiristyy jälleen. 

Takaisin aiheeseen. Muumio, vai kaiken kestävä teflonmies? Molempia? 

Kukaan ei ole muumio, tosin kukaan ei ole täysin tervekkään. Lääkkeitä tarvitaan loppu elämä. On heikossa kunnossa tai näyttää teräsmieheltä.

Ennakkoluulot ovat kamala asia. Ne on sitä joka asiassa, jopa tässä sairauden kanssa kamppailussa. Ystävät pysyy matkassa. Kavereista osasta tulee "läheisempiä" osa karkaa maisemiin, kun pelkää kohdata toisen sairauden. Yksi asia tässä kuitenkin säilyy. Ihminen tarvitsee tukea. Sillä heikolla hetkellä, kun henki ei kulje, mutta myös sillä hetkellä, kun kaikki näyttää paremmalta. Kamalalta tuntuu, että asiat kiinnostaa vain, kun tapahtuu jotain todella traagista, tai todella ihmeellistä. Ei se tuki huonolta tunnu missään vaiheessa. Sitä tukea tarvitsee niin muumio kuin teflonmieskin. Ja kyllähän se on vaan niin, että moni on siinä välimaastossa. On päiviä, että on muumio ja päiviä, kun pystyy mihin vaan. Heittely saattaa olla valtavaa. Heittelyn tasoja yhtä monta kuin on erilaisia ihmisiäkin. 

Olihan siinä sekavaa turinaa tälle aamulle 😲. Viikon päästä labrat, puolentoista viikon päästä lääkärille taas kuulemaan tuomio. Päivitellään lääketieteellistä jargonia sitten.

Hauskaa pääsiästä kaikille! #eteenpäin

p.s. Tappara on finaalissa tänäkin vuonna 💪💪💪

#munuaissiirto #elinsiirto #munuaistenvajaatoiminta #munuaissairaus #elinluovutuskortti #tappara 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Terveydenhuolto sairaaloissa

Aina sanotaan, että "Suomi on terveydenhuollon huippumaa". Onhan se hyvä, jos verrataan johonkin savimajassa tehtyyn hoitoon, mutt...