"Ykköset on Ykkösiä,
Kakkoset on kakkosia,
Kolmosista me ei puhuta mitään"
-Veikko Kalevi Vakoniemi
Siinä isäni sanonta, jonka hän on luikauttanut tuhansia kertoja, liikuttuneessa mielentilassa. Se on tuttu sadoille Äänekoskelaisille. Minulle sille tuli uusi merkitys 1.9.2016 kun sain "Ykkösen", eli ensimmäisen siirtomunuaiseni. Nimi on hyvä ja kuvaava, se on ensimmäinen siirteeni. Ihan oikea Ykkönen! Toivon, että se kestää pitkään ja en tarvitsisi enää kakkosta, mutta kakkonen toki on tervetullut, jos ykkönen pettää. Toki, kolmonenkin, mutta siitä ei nyt puhuta mitään. Siinä sitä maalaisjärkeilyruonoutta kerrakseen. Vähänkö hienoa! Ykköset on TODELLAKIN Ykkösiä.
Pieni lämmönnousu vähän mietityttää, kuten vielä turhan korkea verenpaine. Kunto alkaa pikku hiljaa kasvaa. Kaula- ja käsikanyylit on poistettu. Liike aloitettu. Leikkausarpi on parantunut vauhdilla, siinä on maailman siisteimmät tikit. Ei vuotoja. Katetri lähtee tänään, jospa myös yöunieni laatu paranee. Tosin vessassa ramppaaminen alkaa. Otetaan se kuntoilun puolesta, koska liikunta vahvistaa, jopa niinkin pieni liikunta kuin sängystä vessaan. Luulen, että toistoja on luvassa tuhansia, koska raakassa 6x viikossa dialyysissä rakkoni pieneni varmasti mikroskooppiseksi, koska sieltä ei tullut vuorokausivirtsaa kuin desejä. Nyt sieltä tulee litroja. Ykkönen on melkoinen pumppu. Uusi toimiva munuainen vaatii vielä paljon juomaa, jotta se vahvistuu. Eli kun se toimii kovalla vauhdilla, sitä ei saa päästää kuivumaan ja hullu oravanpyörä alkaa. Nimittäin nestemäärät ovat valtavat, joka tuntuu hullulta, kun viime kuukaudet on saanut tarkkailla nesteitä tosissaan, kun kuivapainoa on tavoiteltu viikottain dialysissä. (kuivapaino on se, mikä olisi, kun kropassa ei ole yhtään ylimääräistä nestettä).
Aamulla Sarin kanssa viestittelyssä iski sekin ajatus, että "hei, helvetti saan alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta", matkoja, katsoa vähän pidemmälle, viikkojen, kuukausien, jopa vuosien päähän (ehkä innostuin vuosista liikaa :) ). En jaksa muistaa, milloin viimeksi olisi näin. Munuaissairaus todettin 2000. Sen jälkeen aloin odottaa kuolemaa. Se unohtui, koska elämästä tuli suht helppoa verenpainelääkkeiden avulla. Elämä normalisoitui, mitä nyt 3kk välein jalat putosivat turvallisesti maahan, kun piti käydä testeissä. 2015 alkoi ns. pre-dialyysivaihe. Todellisuudessa vaihe alkoi 2000, kun munuaissairauteni todettiin, koska jo silloin minua oltiin laittamassa heti dialyysiin. No sanon kuitenkin Pre-vaihetta siihen, kun lääkäri totesi, että "Nyt ne lakkaa toimimasta, annan puoli vuotta enää niille aikaa." Pre-dialyysi vaiheessa odotin dialyysiä kuin kuolemaa. Elinsiirtolistajärjestelyt aloitettiin lähes heti. Kiitos siitä nohevalle lääkärille, joka sen aloitti. Se oli kaikki kaikessa, että pääsin "listalle" lähes heti, kun dialyysit alkoivat. Kuitenkin, dialyysivaiheessa ei pystynyt katsomaan vuorokautta pidemmälle tulevaisuuteen, koska aluksi PD- ei toiminut, ramppasin hemossa varahoidossa, mistään ei tiennyt mitään, epävarmuus vaivasi, kunto oli paska. Sitten hemosta päätettiin tehdä päähoito, leikkauksia, testejä, leikkauksia, testejä. Päivittäiset hoidot, vaikka kunto koheni, mutta nyt. Nyt minulla on oikeus suunnitella tulevaisuuttani. Vähänkö hienoa!
Päätän raporttini Meilahdesta tähän. 5. päivä sairaalassa menossa. Nyt odotan jo siirtoa TAYS:iin. Ehkä vähän liian aikaista. Omahoitaja valoi uskoa ja laittoi viestiä, että tsemppiä ja ensi viikonlopuksi jo TAYS:iin. Vielä täällä en ajattele asiaa pidemmälle kuin päivän kerrallaan. Jätän suunnittelun myöhemmälle, kyllähän sitä kerkeää.
#Eteenpäin
#munuaissiirre #munuaissairaus #munuaistenvajaatoiminta #kidneytransplant #kidneydisease #kidneydisorder
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti