perjantai 1. huhtikuuta 2016

Tsemppausta

No niin. PD-konehoito takkuili ja makaan taas TAYS:issa hemodialyysikoneessa kiinni. Olin hoidon aikana laihtunut, joten kuivapaino oli alhaisempi mitä kuviteltiin. Näinpä siis vatsakalvodialyysikonehoidossa tuntui, että hoito toimii, koska nestettä tulee 2,5 litraa vuorokaudessa, lisäksi vielä omavirtsa pyöri siellä 1,5 litran kieppeillä. No eipä se riittänytkään. Salakavalasti kroppaan kertyi nestettä ja samalla laihduin ja kuihduin. Kropasta katosi läskiä ja lihaksia, nesteen täyttäessä ukkoa samaan tahtiin. Aluksi en huomannut mitään, mutta sitten huono olo vaivasi, hengenahdistukset palasivat. Hemoglobiini tippui, vaikka sain epohormoonia viikottain. Lopulta nestettä kertyi myös jalkapohjiin ja sehän olikin sitten ihan uusi kokemus. Jalat oli kokoajan kuin nuotiossa/jääastiassa, miten nyt sat tuikaan sopimaan. Hieman alkoi jo usko loppua. Se on miehelle, jolla on kova ääni ja suuri suu aika hemmetin vaikeata, kun kroppa ei takaa sitä uhoa, mikä suusta pääsee. Aika avuton olo. 

Parempi puolisko keksi minulle muuten uuden lempinimenkin. Kutsuu Sofi Oksaseksi, koska olkapäät ovat kuin naisella. Olen kuihtunut melko rimpulaksi. Kädet on kuin pulkan narut. Ei ole kuin kova ääni enää jäljellä :D (mietitään voinko olla enää läskipoeka, vai vaihdetaanko blogin nimi -> pulkannarukäsi sairastaa muotoon)

Tohtori on nyt määrännyt hemodialyysia 4x viikko. Eli nyt rampataan sitten TAYS:issa taas huolella, jossa dialyysihoito tapahtuu. Kaulassani on edelleen hemokatetri, jota on puhdisteltu ja pidetty käyttökunnossa viikottain, joten siltäosin ei isoja toimenpiteitä tarvinut tehdä. Kahden viikon päästä matka käy sitten kirurgian osastolle, jossa suunnitellaan fistelin rakentamista käteen. Siitä sitten, kun se on ajankohtaista. Hoitomuoto näyttää käyvän minulle paremmin, joten saa nähdä mitä tässä nyt lopulta tapahtuu. Eilen kun soitin PD-hoitajalle, niin se sanoi, ettei tämä ole normaalia, vaan minun tapauksessani on ollut "huonoa tuuria". No ei ole ollut, vaan ihan lapsesta asti normaalia tuuria, koska yksikään terveydenhoitoon liittyvä toimenpide ei ole mennyt eka kerralla oikein. Alkaahan tähän "normaaliin" jo tottua.

A


Only way to feel the noise is when it's good and loud,
So good I can't believe it screaming with the crowd,
Don't sweat it, get it back to you, (x2)
Overkill, Overkill, Overkill

On your feet you feel the beat, it goes straight to your spine,
Shake your head you must be dead if it don't make you fly,
Don't sweat it, get it back to you, (x2)
Overkill, Overkill, Overkill

Know your body's made to move, you feel it in your guts
Rock 'n' roll ain't worth the name if it don't make you strut,
Don't sweat it, get it back to you, (x2)
Overkill, Overkill, Overkill


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti