”Se o syätävä et jaksaa röissä huamenna” -31.8.2016

Kaksi vuotta sitten oli kotidialyysiä takana 2 ja puoli viikkoa. Kävin työterveydessä yksikön pomon ja firman toimitusjohtajan kanssa ja sovittiin, että palaisin kokeilumielessä töihin pariksi päiväksi, reilun 7 kuukauden sairasloman jälkeen. Jos kaikki menisi hyvin, olisin siitä kuukauden kesälomalla ja palaisin takaisin työelämään, edelleen dialyysiä samalla kotona tehden. Kaikki oli sovittu ja lähdettiin Sarin kanssa syömään keskustan Pancho Villaan. Kello 15.11 laitoin facebookkiin kuvan annoksesta otsikon sanoin.  

Hetken kuluttua lisäsin: 

Munuainen oli löytynyt. Sekavista tunteista voi lukea blogini aikaisemmista vaiheista, jos haluaa palata ajassa taaksepäin ja käydä läpi tuntemuksia siltä hetkeltä. Pelko, odotus, pettymys, onnellisuus ja monet muut tuntemukset siinä miehen mielessä kävi. Sen voin edelleen todeta.

31.8.2016 Töihin!

Nopeasti tilanne muuttui 31.8.2016 

It's a Go Go! 31.8.2016

Sieltä vaan sitten uudenpaa tai vanhempaa kirjoitusta valinnan mukaan sivun alalaidasta.

2 vuotta on mennyt kuin siivillä. Töissä tästä olen ollut vuoden ja 8 kuukautta. Leikkauksen jälkeen toipumislomaa oli 3 kuukautta ja se kesäloma, se vietettiin joulukuussa, eli yhteensä 4 kuukautta toivuttiin ja duunia on pystynyt tekemään kuin terve. Voi sanoa, että tuntuu kuin tämä 2 vuotta olisi mennyt nopeammin kuin tuo reilu 7 kuukautta dialyyseissä. Välillä olo on ollut kuin Teräsmiehellä, joskus kuin peräsmiehellä. Minulla on ollut helppoa, on vain tarvinnut elää ja äkkäillä. Puolisolla on ollut vaikeampaa. Sen on pitänyt kestää mielialanvaihteluni, jotka jo tavallisestikin on ääripäissä, sairaskokemukset ja lääkitys ovat niitä vain lisänneet ja tehostaneet.  Kiitos Sari. Yli 7 vuotta minun kanssa on saatanan kova suoritus. Epäinhimillistä. Rakastan sinua 💕

Terveydellisesti on mennyt sinällään hienosti, että elimistö ei ole munuaista hylkinyt, en ole paljoa sairastellut, eikä takapakkia siltä osin ole tullut (koputan umpipuista päätäni). 26.9. minulla on siirteen kaksivuotistarkistus. Sitten tiedetään taas lisää faktoja tästä asiasta. On muuten myös 24 vuotta silloin siitä, kun pääsin armeijasta. Sekin vielä.

Kortisonin kanssa on ollut lieviä ongelmia. Sanon lieviä, koska tiedän, että monella muulla ongelmat ovat olleet paljon suurempia ja vaikeampia. Itsellä ne ovat olleet pääosin itsetuntosellaisia. Parimetrinen ukko kun muuttuu pitkäjalkaiseksi linnuksi (laihat jalat, yläkroppa pallo) se vetää välillä mielen matalaksi. Kaikki herkut kerääntyy palloon, lihas ei tunnu tarttuvan, helposti se vituttelee. Onneksi voimataso on noussut kuitenkin huomattavasti dialyysiajoista. Työskentelen erittäin fyysisessä työssä, eikä ongelmia ole jaksamisen kanssa ollut. Siitä ruksi seinään.  Meitä kortisonin syöjiä on Suomessa paljon. Nuoria ja vanhoja. Koittakaa jaksaa, tsemppiä kaikille! Tärkeämpää on, että lääke hoitaa ja torjuu vakavampia vaivoja, vaikka se onkin välillä vaikeaa sisäistää tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa.

Tänä syksynä alkaa myös 15 vuoden velkavankeuteni olla loppusuoralla. Epäonnistunut yritystoiminta johti 15-vuoden henkiseen kärsimykseen, se ei hampaita naurata. Viisaat herrat ja tädit eduskunnassa voisi miettiä, voisiko epäonnistunutta yrittäjää aktivioida takaisin työelämään ja yrittäjyyteen muutenkin kuin suurilla koroilla ja ulosottomaksuilla? Eikö?

Jos terveys kohenee ja ehkä taloudellinen kurimuskin saadaan aisoihin, sitähän ei tiedä, vaikka elämässä on edessä suuriakin muutoksia? Mitä? Jäädään jännän äärelle. Lisää jorinaa  2-vuotistarkistuksen jälkeen.

#eteenpäin 💪