tiistai 23. elokuuta 2016

Varalla, niin lähellä, mutta silti todella kaukana

Eilen maanantaina sain soiton kello 19.11. Hetken jo luulin, että H-hetki oli tullut, mutta lääkäri kertoikin, että olen varalla munuaissiirtoon. En siis innostunut millään tavalla. Otin tiedon vastaan rauhallisesti. Puhelun jälkeen kerroin asiasta puolisolleni Sarille ja matka TAYS:iin alkoi. En ollut tietoinen tällaisesta varalla olosta aikaisemmin, mutta kun asiasta puhuin kohtalotovereilleni, tuli selväksi, ettei tämä mikään uusi juttu ole. Rituaalit ovat tässä tapauksessa kuitenkin samat, kuin, että olisin saamassa vaihtomunuaisen. Sairaalaan, jossa otetaan verikokeet, sydänfilmi ja keuhkokuvat, joilla selvitetään, että olen tällä hetkellä fyysisesti terve ja leikkaukseen sopiva. 

TAYS:ssa minun piti mennä Acutaan. Soitto tuli sisätautipoliklinikan lääkäriltä, mutta ilmeisesti sairaalabyrokratia, tai siis toimistoajat kyseessä, eli 8-16, eli tuon aikasyklin sisällä olisin ilmeisesti ilmoittautunut munuaispolille, muina aikoina päivystykseen, eli Acutaan. Tämä on jotain, johon voisi kyllä tehdä muutoksen. Varsinkin nyt, kun TAYS:ssa on uusi hieno munuaispoli. Acutassa on sellainen ryysis jatkuvasti, että luulisi elinsiirtolistapotilaan asian olevan niin kiireinen, ettei siinä jouda istuskelemaan toimettomana päivystyksessä, ihmismassassa, joka on ollut siellä odottelemassa jopa 6 tuntia lääkärille pääsyä.

Suhteellisen lyhyen odottelun jälkeen pääsin triagehoitajalle, joka oli ihan ihmeissään. Varalla? Mitä se on, ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Siitä sitten toiseen aulaan odottamaan, eli puoliso mukaan toisesta aulasta ja eteenpäin. Hetki taas aulassa odottelun jälkeen hoitaja haki minut "osastolle" eli päivystyksen karjaosastolle,  johon päivystyspotilaat oli sullottu suureen huoneeseen, verhot toki erottivat potilaat toisistaan. Hoitaja kävi muutaman kerran juttelemassa, sitten tuli verikokeiden aika. Tunti ja tultiin ottamaan sydänfilmi. Sisätautien lääkäri, joka soitti minulle, tuli luokseni ja kertoi uudelleen, että olen varalla. Kun ottavat keuhkokuvat, saat lähteä kotiin. Puoli tuntia ja kuvat oli otettu, jonka jälkeen olin jo lähdössä kotiin odottamaan soittoa Helsingistä, mutta hoitaja pysäytti minut käytävällä ja kertoi, että en saakaan lähteä minnekään... Vaikka kerroin, että lääkäri minut jo vapautti. Hoitaja sitä ei halunnut uskoa. "Odota nyt vaan tässä, niin käyn tarkistamassa, kyllähän lääkärin on kuvat katsottava, ennen kuin saat kotiin lähteä".... Hetken istuttuani huomaan, että hoitaja, jonka piti lähteä tarkistamaan asiaa, oli siirtynyt jo seuraavan potilaan pariin. Tämä ei lupaa hyvää, ajattelin.. Kului 10 minuuttia, vartti ja sitten riitti. Kaivoin puhelimen taskustani ja soitin numeroon, josta lääkäri oli minulle alunperin soittanut. Hoitaja vastasi ja lähti etsimään lääkäriä. Hetken odottelun jälkeen sain "vapautuksen" "Hoitajat eivät ilmeisesti olleet saaneet tietoa, että saat lähteä" kommentin jälkeen. Moro!

Nyt on yö nukuttu. Nukuin ihan hyvin. En odotellut suuria, toki facebookissa kavereille varallaolosta kerroin. Kello on nyt 8 ja aamukahvit on keitetty, käteen on laitettu pienet puudutusrasvat ja alan kohta valmistella kotidialyysiä. Näyttäisi siis siltä, että varamiestä ei onnistanut. Toivon kaikkea hyvää hänelle, jota onnisti. Toivottavasti sait munuaisen ja kohta heräilet uuden tehtävän edessä, kun alat totutella elämää uuden munuaisen kanssa. Toivottavasti saan lukea tästä kokemuksesta pian facebookryhmässämme. Sinne kaikki kohtalotoverit. Todella asiallinen ryhmä. Kuten sanoin, en elätellyt suuria toiveita. Pidän tätä kokemusta hyvänä harjoituksena siihen, kun oikeasti natsaa.  Työkaverini Turun toimipisteeltä kertoikin hänen olleen myös varalla ja viikon päästä varalla olosta oli onnistanut. 


Nyt kahvia naamariin ja dialyysikone tulille. #eteenpäin


facebookryhmä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Terveydenhuolto sairaaloissa

Aina sanotaan, että "Suomi on terveydenhuollon huippumaa". Onhan se hyvä, jos verrataan johonkin savimajassa tehtyyn hoitoon, mutt...