perjantai 20. toukokuuta 2016

Epäonnensoturi(ko)

No niin. Viikko sitten sain PD-katetrin pois vatsasta törröttämästä. Jälleen menin osastolle, josta sitten päiväosastolle, koska toimenpiteen piti olla päivätoimenpide. Puudutus ja letkunpoisto. Minut kärrättiin sängyssä leikkaussaliin, jossa deja vu iski. Anestesia lääkäri kätteli ja alkoi valmistelemaan nukutustani. Siis taas? Tämähän piti hoitaa puudutuksella, ajattelin. Aikansa siinä häärättyään kanyyli käteen ja happinaamari naamalle ja "laske kymmeneen" - taju pois. 

Herättyäni olin aika tokkurassa ja ihmettelinkin sitä tokkuran tilaa. Kaikki tuntui kuitenkin olevan hyvin. Joku ohimennen mainitsi jostain komplikaatioista, mutta en saanut keneltäkään tietoa, että sellaisia olisi ollut, joten ajattelin, että se oli jotain normaalia lääkärijargonia, jota tavan tallaajat eivät ymmärrä. Happiviikset oli kuitenkin nenässä, joten jotain erilaista tässä nyt oli ollut kuin letkun asennuksessa, jossa lisähappea sain pari kertaa vain maskilla. Happisaturaatio oli alhainen, joten siksi sitä happea annettiin. (Viikon kuluttua leikkauksesta kuulin hoitajalta, kun pyysin tietää oliko komplikaatioita ollut, että leikkauksen aikana vatsassa oli ollut parin desin vuoto joka oli tyrehtynyt suonenpäät polttamalla). 
Siitä minut sitten siirrettiin takaisin päiväosastolle, kun tokkura helpotti. Happea annettiin vielä päiväosastollakin ja jouduin jäämään yöksi tarkkailuun. Päivätoimenpide my ass. Onneksi kuitenkin pääsin seuraavana päivänä dialyysin jälkeen kotiin.


tokkurassa

Se siis viikko sitten ja nyt olen taas sairaalassa. Tällä kertaa fistelileikkausta seuraavana päivänä.  Fisteli leikattiin eilen ja kaikki meni hyvin... Hah, no ei todellakaan mennyt. Kesken leikkauksen puudutus heikkeni ja yhtäkkiä tunsin raastavan hermokivun kädessäni. Siitä toki selvittiin, kun puudutusta lisättiin "sun täytyy heti kertoa, jos sattuu" saatesanoin, johon yritin mahdollisimman ystävällisesti kertoa, etten ole ammattipotilas, joka tietää miten pitää leikkauksen edetessä toimia. 

*Kehitysehdotus, vaikka se potilas ei välttämättä ymmärrä mitään, eikä ole yhtä älykäs kuin lääkäri, voisi potilaalle kertoa, missä kohtaa leikkausta ollaan menossa. Potilas kun eristetään lakanalla siten, ettei hän näe leikkausta. Se myös rauhoittaa potilasta, joka saattaa tuntea odottelun ja epätietoisuuden ahdistavana. Tosin isäni oli kaulaleikkaustaan katsonut joskus lampun heijastavasta peilimäisestä osasta, mutta se on eri tarina :)

Tikkausvaiheessa tuntui, että tunto alkaa taas palata käteen, mutta en sitten sanonut mitään, vaan purin hammasta, koska ajattelin, ettei puudutusta nyt enää lopussa laiteta käteen. Kun käsi oli tikattu, lääkäri kuunteli fistelin, että se "suhisee" oikein, laitettin teipit käteen ja minut pistettiin takaisin päiväosastolle. Koska päivätoimenpide you know? 


fistelileikkauksen jälkeen

Päivätoimenpide luullakseni tarkoitti sitä, että pääsee samana päivänä kotiin. No, juuri kun odottelin, että lääkäri tulisi viimeiselle tarkistukselle, tunsin lämmön poskillani. Kuumetta? Ei helvetti. Pyysin hoitajaa mittaamaan lämpöni. 37,7... Tarkkailuun... Eipä taaskaan kotiin samana päivänä.

Hoitaja työpäivänsä päätteeksi siirsi minut päivähuoneesta vuodeosastolle. Uusi lämmönmittaus ja 38,5... Hoitaja tilasi veriviljelytutkimukset, jotka siis otetaan, kun tutkitaan onko leikkauksessa verenkiertoon päätynyt joku pöpö. Kolmas lämmönmittaus tunnin kuluttua taas ja lämpö edelleen yli 38. Siitä sitten antibioottia hakemaan. Se sitten tipalla pistettiin elimistööni. Kaiken kruunasi vielä sen, että kädessäni oli koko illan hemmetinmoinen kipu. Lääkäri oli määrännyt kipuun panadolia, joka tuntui siinä mielessä huonolta ajatukselta, että olin sitä samaa lääkettä juuri syönyt aikaisemmin lääkärin määräyksestä kuurimuotoisesti, kun tuo vatsaleikkaus oli viikkoa aikaisemmin. Panadol kyllä auttaa kipuihin pari kolme päivää leikkauksen jälkeen, mutta ei minun tapauksessa leikkaus- ja sitä edeltävänä päivänä. Onneksi sitten yöhoitaja soitti lääkärille ja sain vahvempaa särkylääkettä. Enkä muuten ole mikään särkylääkkeiden ystävä, mutta en tykkää kyllä kivuissakaan olla. Onhan nämä leikkauksen jälkeiset kivut muutenkin eri maailmasta kuin joku venähdysvamma. Aika tovin ne tuota kättäkin ronkki, vaikka toimenpide etukäteen oli kuulemma "vain pieni". Paljonkohan ne isommat leikkaukset sattuu?

Tässä nyt dialyysissä makoilen epätietoisena, mitä tuleman pitää. Lääkäri tekee iltapäivällä päätöksen pääsenkö kotiin, vai jäänkö tarkkailuun. Aamulla lämpö näytti 36,5 joten antibiootit näyttää purevan. Nyt vain odotellaan veriviljelyn tuloksia, onko siellä veressä joku pöpö vai ei. Jos tulos on positiivinen, tarkkailu jatkuu. Se mikä pöpö se on tosin ei näy vielä näin nopeasti verikokeesta, vaan sitä pitää odottaa vielä päivä pari. Siitä tuloksesta määritellään antibiootti, joka on juuri siihen tehokas jota annetaan tipalla muutama päivä.  Jos tulos taas negatiivinen, lämmönnousu johtui vain toimenpiteestä ja ei pitäisi sen enempää huolta olla. Saattaisin päästä tänään jopa kotiin. Toiveajatteluako? 

*2minuuttia edellisestä
Jahas, sirkus on saapunut kaupunkiin. Viisi lääkäriä tuli huoneeseen. Ja minua katsomaan. Olo on kuin sirkuseläimellä. Verikokeiden tulokset eivät ole tulleet, mutta lääkäri määräsi minulle antibioottikuurin tabletteina. Lisäksi varotoimenpiteenä minun pitää olla ainakin huomiseen, eilisen korkean kuumeen vuoksi. Kaiken kruunaa sitten vielä se, että koska joudun antibioottikuurille, minut poistetaan elinsiirtolistalle siksi aikaa.

Joten huomiseen täällä joudun ainakin olemaan. Perk. No, niin kauan ollaan, kun lääkäri määrää. 

Tässä siis epäonnensoturinko päivitys joka loppuvaiheelta oli reaaliaikainen. Jatkoa seuraa #eteenpäin #vaikkavituttelee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Terveydenhuolto sairaaloissa

Aina sanotaan, että "Suomi on terveydenhuollon huippumaa". Onhan se hyvä, jos verrataan johonkin savimajassa tehtyyn hoitoon, mutt...