Näitä mun jorinoita kun joku lukee, voi saada kuvan, että hienolla positiivisella asenteella täällä vaan mennään. Väärin. On myös päiviä, kun tuntuu, että maailma kaatuu ja mikään ei onnistu. Sitä kysyy itseltään, että ei tässä ole mitään järkeä. Ei jaksa. On huono olo. Eikö tämä koskaan helpotu. Sairausloma pitenee ja pitenee, eikä edistystä tule. Ei jaksais nousta sängystä. Ei jaksa syödä, ei jaksa mitään.
Silloin saan voimaa jokaisesta tsempistä, jonka saan vaikkapa facebookissa, ne voi olla vähäpätöinen ele jollekin, mutta ei minulle. Välillä se on se viimeinen energiasysäys, joka saa miehen liikkeelle.
Saan voimaa siitä, että isä, tai sisko soittaa, äiti heittää viestillä, tai Päde vittuilee Tapparasta. Saan myös voimaa teistä, jotka laittavat julkaisuni piiloon, koska ette jaksa lukea sairaudestani, teistä jotka poistavat ystävälistalta samasta syystä. Moiset persereijät antavat todellisen voimasysäyksen, koska kun saan voimani takaisin, tulen takaisin ja muistan teidät :)
Tietenkin eniten saan voimaa puolisostani Sarista, joka on sijaiskärsijä sairaudestani. Sari joutuu kärsimään kaiken sen paskan, joka ei pysy mun sisällä, vaan purkautuu ulos lapsellisena kitinänä, itkupotkuraivareina ja muina marttyyrikohtauksina. Olet korvaamaton. Rakastan sinua yli kaiken. En voi pyytää tarpeeksi anteeksi lapsellista käytöstäni.
Kohtalotovereille sanon, että tsempatkaa, vaikka se usko loppuukin välillä. On se loppunut minullakin monta kertaa. Kun jalkoja jäätää ja selkää kihelmöi ja sille ei näy loppua. Eilen viimeksi nielin kyyneleitä, että ei tästä saatana tule mitään. Tänään on uusi päivä. Kai tästä tuleekin?
Alunperin tämä blogi oli narsistinen laihdutusblogi, joka muuttui matkalla blogiksi munuaissairaudesta. Ajattelin laittaa tuntemuksia tänne matkalta dialyysin kautta munuaisleikkaukseen, koska en löytänyt niitä samaisia tuntemuksia netistä alkuun itse yhtään. Ajan myötä niitäkin on löytynyt. Facebookin ryhmä : munuais- ja maksasairaat - suljettu keskusteluryhmä on esimerkiksi ryhmä sinulle, joka näitä ajatuksia pyörittelet hiljaa päässäsi. Kiitos myös kaikille, jotka sitä kautta ovat auttaneet pääkoppani kanssa.
Välikiitos kaikille, jota kiinnostaa ja myös ketä ei. Kaikkia teitä tarvitaan.
Edelliseen bloggaukseen liittyen. Dialyysinesteessä kelluneet lepareet olivat munuaishoitajan mukaan fibriiniä, eli valkosolua mikä irtoaa vatsakalvosta, eikä siitä tarvitse olla huolissaan. Pitää vain tarkkailla, ettei ne tuki dialyysiletkua. Tämä on sairauden kamalin asia tässä dialyysivaiheessa, eli ainainen huoli ja epävarmuus, että entäs jos sinne letkuun nyt oli päässyt joku bakteeri yms. Tällä kertaa ei siis bakteereja letkussa, hyvä niin... Eteenpäin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti