perjantai 7. elokuuta 2026

Memento Mori

10 vuotta. Ihanaa elämää. Tai, no. Normaalin ihmisen elämää. Jos sinä elät elämää ilman vakavia sairauksia ja vielä valitat, olet idiootti. Sitä, mitä moni ei ajattele. Ollaan vaan ja hengaillaan, ilman huolia terveydestä. Kun olet sairas, näet ne hyvät ja huonot paljon tarkemmin. Viimeaikaiset labratutkimukset ovat kertoneet, että elämä ei ole välttämättä enää ihanaa. Munuaisarvot ovat laskussa. Ne ovat laskeneet liikaa. Lähtölaskenta alkaa taas? 

Viimeksi, kun tätä  ajattelin olin ensin 27, myöhemmin 42.  Nyt olen 52. Tarvitaan taas voimaa, kestävyyttä, ihmeellisiä asioita, jotka on ihmisen ajatuksissa. Sitä ei löytynyt edes 10 vuotta sitten aina, kun oli todella vakavat paikat. Miten nyt? 10 vuotta sitten olin tilanteessa, ettei tahto enää riittänyt. Munuaiset olivat tiensä päässä. Kun kroppa petti, mieli meni perässä. Miten käy nyt? Nyt yksinäinen ykkönen ei ole vielä pois pelistä, se taistelee, mutta radikaaleja muutoksia tarvitaan. Alkaa taas se rumba,

"et saa syödä tätä, et saa juoda sitä"

No. Tässä vaiheessa voi laittaa pään hiekkaan, vaipua itsesääliin. Paeta vuorille? Laitanko sen jutun päähän? (Kyllä, viittaan tällä vanhaan sanontaan "veti vitun päähän ja pakeni vuorille")

Minä olen erittäin huono ohjattava. Erittäin huono opetettava, kun vastustan jotain. Kun haluan oppia asioita, aivoni on kuin sieni, joka imee kaiken itseensä. Aika on tehnyt tehtävänsä. Haluan oppia ja me taistellaan tämä. Me koska tyttöystävästäni on tullut vaimo. Kalliostani on tullut vuori. Sari. Ja muutenkin, lapsuuteni idolin, joukkuekaverini, veljeni Asikaisen Matun kanssa joskus nuorena sovittiin, että eletään 100-vuotiaaksi. Varokaa.

To Be Continued.


#eteenpäin, mutta muista kuolevaisuutesi, memento mori.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti