Aina sanotaan, että "Suomi on terveydenhuollon huippumaa". Onhan se hyvä, jos verrataan johonkin savimajassa tehtyyn hoitoon, mutta onko se todellakin huippua?
Viime viikot olemme saaneet kuulla karmaisevia totuuksia vanhustenhoidosta ja terveyskeskusten jonoista.
Entäs sairaalahoito?
Onko se huippua, että kun vuoro vaihtuu, niin hoito voi muuttua samalla? Tärkeät asiat unohtua, tai uusi lääkäri tehdä päinvastoin kuin edellinen lääkäri teki? Onko huippua, kun potilas on saanut lääkkeensä suoraan vereen, koska vatsa ei sairauden vuoksi sulata pillereitä, saakin vuoron vaihduttua taas lääkkeensä pillereinä? Onko huippua, että vasta, kun potilaan puoliso pyytää tarkistamaan asian, vaihdetaan lääkitys takaisin suonensisäisiksi? Onko huippua, kun potilas joudutaan siirtämään toiseen huoneeseen, ei saada sen vertaa aikaiseksi, että tarkistetaan, ettei verikokeet ole tilattu siihen entiseen huoneeseen seuraavana aamuna ja hoito jälleen tämän vuoksi pitkittyy? Onko huippua, että potilas siirretään uuteen huoneeseen, jossa vieressä toinen tekee kuolemaa ja sukulaiset jättävät äänekkäitä hyvästejä. Onko siinä huippua yrittää toipua? Lopulta vierenen potilas kuolee ja verikokeetkin saatetaan tilata oikeaan huoneeseen tehtäväksi ja hoito jatkuu. Kunnes odotetaan taas uutta vuoronvaihtoa. Siihen sitten tokaistaan, että "se on normaalia sairaala-arkea". No jos se on normaalia, se ei ole huippusairaanhoitoa, ei edes puolikelvollista.
Tilanpuute on eri asia kuin huolimattomuus töissä. Hoitosuunnitelman unohtaminen tai sen muuttaminen ilman syytä, mokat kokeiden ottamisesta yms on huolimattomuutta. Saattohoito ihmisten seassa, jotka haluavat parantua ajattelemattomuutta. Mikään näistä ei kuvasta ammattitaitoa. "näin on aina tehty" tai "tämä on normaalia sairaala-arkea" ovat selityksiä, joita ei pidä hyväksyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti