Viimeisen 3 kuukauden aikana Hb kerkesi tippua jonkin verran, mutta näyttää siltä, että se johtui pienestä lenssuilusta ja vajaasta ravintoympyrästä. Tiputin painoa, mutta se ei näköjään ole mun juttu. Elimistö on edelleen sitä mieltä, että paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa. No, kyllähän totuus on, että pitäisihän tuota painoa tiputtaa, kun se tuppaa aiheuttamaan kaikennäköistä uutta estettä uudelle munuaiselle pitkässä juoksussa, mutta ollaan nyt tyytyväisiä tilanteeseen, jossa olen vähän läski, mutta jaksan tehdä raskaita töitä 8 tuntia päivässä paremmin kuin "hyvinvoivat".
Paljon kysymyksiä mielenterveydestä
Niin. Menipä hehkutuksen jälkeen vakavaksi. No tämä on juuri sellaista, jollaista päässäni nykyään on. Mennään laidasta laitaan. Ilmeisesti elinsiirto ja hyljinnänestolääkkeet aiheuttavat mielialanvaihteluita. Ensin mennään kuin voittamaton ja sitten laahustellaan kuin maailman loppua odottava vätys. Olen aina ollut impulssiivinen, mutta tämä on ollut jotain aivan kauheata. Tunteet on kuin doupattu versio normitunteista, eli pumpattu täyteen jotain, joka vahvistaa jokaista tunnetta. Tunteellinenkin toki olen aina ollut ja olen näyttänyt tunteeni niin hyvässä ja pahassa aina, niin kauan kuin muistan. Mutta silti, nyt ne on moninkertaistettu ja välillä on pakko tunnustaa, että tämä huolestuttaa. Kuinkahan yleistä tämä on? Onko järki lähdössä? Onko mulla joku keski-iän kriisi, vai johtuuko tämä lääkityksestä? LÄÄÄKKEET!!!
Yksin nämä ongelmat olisi pieniä. Voisi vain piiloutua töiden jälkeen kämpille nyhjöttämään, mutta parisuhteessa tämä ei ole auvoista ainakaan puolisolle. Pitääkö tässä nyt jotain lääkkeitä hakea, vai mitä tässä pitäisi tehdä? Kohtalotoverit, jos viitsisitte kommentoida?
Silti, mennään kovaa, tai hiljaa, ilolla ja välillä surulla, mennään silti jälleen #eteenpäin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti