Viikonloppuna taas pääsin muistojani verestämään, kun Äänekoskella pelattiin kolmatta kertaa Keitelejazz koris. Pää veti, jalat ei. Korkea hemoglobiini auttoi höpöhölkässä, mutta juoksukuntoa pitää parantaa rutkasti. Ponnistusvoima on kadonnut, hyvä että saa jalat irti maasta. Mutta onhan se vaan siltikin ihanaa. Koripallo. Vaikka kaikki ne ominaisuudet, joilla edes jollain tavalla lajia pystyin ennen pelaamaan ovat kadonneet kropasta.
Keitelejazz koris on mahtava talkoilla tehty turnaus. Hyvällä hengellä ja kovalla tsempillä ja ennen kaikkea pitämällä hauskaa. Hienoa työtä on taustatyypit tehneet. Turnauksesta alkaa muodostua tapahtuma, jota odottaa koko vuoden. Kiitos siitä. Suuri kumarrus myös Huiman junnuille, joita vieraili joukkueissa, täyttäen paikkansa, ratkaissen otteluita. Siellä ne pelitaidot kehittyy, vanhempien pelaajien seassa. Junnujen onnistumiset lämmittivät mieltä vähintään yhtä paljon kuin satunnaiset omat harvat onnistumiset. Omat onnistumiset eivät edes lopulta olleet itselle se pääasia. Pelkkä osallistuminen ja se, että oli kunnon puolesta mennyt eteenpäin edellisestä vuodesta, jolloin oli kuin muumio olivat aivan huippua.
Ihan ei voitettu turnausta, mutta melekeen.
Heittokisan ykkösiä sentään oltiin! #heittäjätheittää
Team Remonttipalvelu J.Tuomainen
Nyt täytyy sitten urakalla alkaa käymään lenkillä ja kohotetaan juoksukunto paremmaksi, jalkoihin pitää saada myös lisää voimaa. Elinsiirtourheilijoiden kisat kiinnostavat ja tietysti myös Keitelejazz koris. Ensi vuonna uudestaan! Tulkaa kaikki mukaan! Äänekoskelle! Liikkarille, jossa on tunnelmaa. Siellä on ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti