Korista viikonloppuna, ja olen elossa!

Kyllä. Viikonloppuna Äänekoskella järjestettiin historian toinen Keitelejazz Basketball Tournament, eli jazzkoristurnaus. Eka vuonna en päässyt pelaamaan, kun satutin jalkani sohvansiirto-operaatiossa ja tänä vuonna meinasi turnaus jäädä väliin kunnon romahtamisen vuoksi, kun taistelin tämän munuaisettomuuteni kanssa. Kaikesta huolimatta, toteutin haaveeni ja pelasin muutaman minuutin koripalloa. Mikä tärkeintä, tein sen lapsuuden esikuvieni , pelikaverien ja tuttujeni kanssa. Olo oli kuin vuonna 2000, kun lääkärin ohjeista huolimatta palasin treeneihin sairaalareissun jälkeen, kun munuaissairaukseni oli havaittu. Ja noustiin SM-sarjaan Säyrin kanssa. Oi sitä tunnetta!

Voin kertoa, että kaunista se ei ollut. Mikään ei edes kunnolla onnistunut, mutta se, että sai osallistua. Hoippua kentällä mukana. Kaatua, muljauttaa nilkkansa ja ontua pitkin liikuntatalon parkettia. Se oli jotain korvaamatonta tässä tilanteessa, kun kaikki positiivinen vie eteenpäin. Tästä on hyvä jatkaa. Eteenpäin. Ensi viikolla saan hemodialyysikoneen kotiini. Siitä alkaa taas uusi vaihe elämässä. Kotihoidot. Sen kun saa rullaamaan omalla painollaan, on työelämään paluu hyvin lähellä. Pidetään peukkuja, että se tapahtuisi tämän nykyisen aikataulun mukaisesti syyskuun alusta. Sairaslomailu alkaa jo riittää. 

Jupi, Ode, Hate, Vaxi (eli minä) ja Suke parketilla.

allekirjoittanut hoippuu kentällä.

Team Kuntokeskus

Sisä-Suomen Lehden lehtijuttu turnauksesta